tiistai 29. joulukuuta 2009

Sukkia, paitoja, pipoja

Kuulostaako Dressmanin mainokselta? Ehei, kyse ei ole siitä. Kyse on joulusta, joka onneksi on tältä erää ohi.

Päätin tänä vuonna tehdä mahdollisimman paljon lahjoja itse ja onnistuinkin siinä. Tosin marras-joulukuu meni tiiviisti sohvan nurkassa puikkoja kilistellen. Hyvälle ystävälleni tein hieman pidemmän roguen, josta tuli ainakin omasta mielestä erittäin hieno. Kolmas kerta todellakin sanoi toden ja tässä viimeisimmässä versiossa sain korjailtua ensimmäisten mokia niin, että lopputulos näytti jopa siistiltä. :) Parit sukatkin suhaisin kuten myös yhden pipon. Siinä sitä olikin työsarkaa, kun päätin jo aikaa sitten tehdä pipon Novitan mustasta Teddystä tietämättä, ettei lankaa enää valmisteta. Muutama huhuilu Facebookissa ja johan yksi pelastava enkeli ilmoittautui jämälankojensa kanssa.

Kaikille en ehtinyt neuloa, joten kulutin yhden sunnuntain sulatellen suklaata ja jalostaen sitä eri muotoihin. Suklaafudgesta tuli ehkä himppusen liian makeaa. Tukka nousee pystyyn sitä syödessä ja sitä on kaapissa vieläkin vaikka kuinka paljon. Erityisen tyytyväinen olin puolestaan kolmen suklaan sydämiin, joista sain idean eräänä unettomana yönä. Sulatin valkoista suklaata, maitosuklaata ja tummaa suklaata kerroksittain silikonisiin muffinssivuokiin, joiden pohjassa oli sydän. Hillitön suklaapommi, mutta hyvälle maistui. Valitettavasti kaikki herkut katosivat parempiin suihin ennen kuvaamista. :p

Päätin jouluna pitää neulontataukoa, mutta eihän sekään mennyt niin kuin elokuvissa. Työkaverini tuli töihin kutimet mukanaan ja bongasin puikoilta niin hauskan villasukan varren, että pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Nyt on siis puikoilla pirtsakan punaiset sukat hauskalla varrella. Niistä saatan saada jopa otettua kuvan. Ja ehkä saan sen jouluksi ostamani Metallica-kirjankin vielä joskus luettua...

maanantai 7. joulukuuta 2009

Rogue-mania

Olin jo pitkään haaveillut neulehupparista ja kieltämättä sukkien väkertäminen alkoi tympiä. Googlettamalla löysin muutaman ylistävän kirjoituksen roguesta ja sen enempää miettimättä päätin tarttua haasteeseen.

Lähtökohdat eivät olleet parhaat mahdolliset. En ollut koskaan neulonut palmikkoa. Itse asiassa minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, miten sellaisia tehdään. Toiseksi en ollut ikinä perehtynyt englanninkielisiin ohjeisiin. Siinä sitä sitten istuttiin sohvalla 19-sivuisen ohjeen kanssa ja harottiin hiuksia. Onneksi löysin loistavan neulesanaston, jonka avulla ohjeen solmukohdat aukesivat
melko vaivattomasti. Seuraavaksi otin yhteyttä henkilökohtaiseen neuletukihenkilööni (äitiin), joka opasti minut palmikkokuvioiden saloihin. Jäljelle jäi siis käytännön toteutus.

Olin säästänyt syksylle pari kesälomaviikkoa, joten aikaa pakertamiselle oli aamusta iltaan. Löysin myös itsestäni aivan uuden luonteenpiirteen: kärsivällisyyden. Ensimmäisen 10 sentin pätkän neuloin ja purkasin kolmesti, ennen kuin homma alkoi luistaa. Ja
tässä vaiheessa ehdin tehdä joustinneuletta ja hieman aloittaa kyljen kuviota. Hyvä siitä kuitenkin tuli. Pieniä ongelmia oli taskun kanssa. Tai itse taskuhan syntyi käden käänteessä, mutta silmukoiden poimiminen nurjalta puolelta ei ollutkaan niin simppeliä kuin olin kuvitellut. Taskun alareuna hieman vingertää, mutta se saa mennä harjoituksen piikkiin. Hupun neulomista pelkäsin eniten, mutta Youtuben havainnollisten video-ohjeiden avulla opin jopa silmukoimaan. (Siis todellakin koko projekti on jostakin martan ja tosinaisen ongelmanratkaisun välimaastosta...) Hihojen yläosat tein lopulta kolmesti. Tosin tältäkin olisin välttänyt, jos olisin lukenut ohjetta edes hieman pidemmälle. Tyhmästä päästä saa kärsiä, mutta lopputulos oli vaivan arvoinen.

Kun ensimmäinen rogue oli valmis, oli aika aloitella jo seuraavaa. En osannut päättää, teenkö ruskean vai punaisen, joten tein molemmat. Ensimmäinen oli omaan makuun ehkä hieman liian lyhyt, joten toisesta päätin tehdä pidemmän. Lisäksi taskun alareunan kanssa olin viisastunut vahingosta niin, että sain senkin menemään suoraan. Voi sitä voitonriemua!

Ilmeisesti sana "kohtuus" ei kuulu sanavarastooni, sillä tällä hetkellä työn alla on jo kolmas rogue, josta teen reilusti pidemmän (n. 20 cm pidemmäksi kuin ohjeessa) ja ilman taskua. Olen luvannut itselleni, että se jää toistaiseksi viimeiseksi. Sitä paitsi kolmas tulee kaverille. :)


Ohje: täältä
Lanka: Novita 7 Veljestä

Puikot: pyöröpuikot 5 mm